Hubaa Pääsiäisen aikaa kaikille tutuille ja tuntemattomille! Aloitin eilen pitkällisen stressi- ja v***tuskierteen päätteeksi jo jonkin aikaa harkitsemani Sitruunamehupaaston, kulkee myös vaahtera-palmusiirappipaasto -nimellä. Tiedän kyllä, että tämä toimii nyt hieman nurinkurisesti. Normaalisti kai paastotaan ENNEN pääsiäistä, ja vedetään sitten juhlapyhinä muutama lammas. Noh, minäpä ajattelin päästää pari karitsaa itsestäni kevätlaitumille, hmm, ehkäpä kuitenkin posliiniponin uumeniin.
Miksi sitten juuri sitruunamehupaasto? Lukuisia käyttäjäkertomuksia lukeneena ajattelin kokeilla jotain muuta, kuin perinteistä hedelmä-vihannesmehusettiä. Olen kerran elämässäni paastonnut aiemmin varmaan 15 vuotta sitten, eikä kokemus kyllä ollut kaksinen. Olo oli kertakaikkisen hirveä, enkä lopulta kyennyt paastoamaan kuin vaivaiset 5 päivää.
Tällä kertaa tarkoitus on paastota ainakin 10 päivää, enemmänkin, jos kropassa tuntuu hyvältä. Paaston tarkoituksena minulla on päästä eroon tulehduskipulääkekierteestä, lepuuttaa vatsalaukkua, puhdistaa ihoa, lopettaa ylenpalttinen roskaruoan syönti ja katkaista terä makeanhimolta. Mikäli kiloja lähtisi, olisi se aivan mahtavaa, sillä vuoden aikana on sontaravinnolla tullut kerättyä melkein 10 kiloa lisää.
Eilistä aloitusta varten hankin seuraavat tuotteet paastoa varten:
- 1 l vaahterapalmusiirappia (49€)
- 3 kg sitruunoita (0,69€/kg)
- 1 kg limettihedelmiä (n. 3,50€/kg)
- 1 pss Glaubersuolaa (n.2,90€)
- 1 pss jauhettua cayennepippuria(n. 1 €)
- 1 Fludent Fresh suuvesipullo, sisältää ksylitolia(8€)
- yrttiteetä muutamia paketteja( minttu- ja kamomillateetä sekä maustettuja rooibosmixpaketteja)
- sitruspuserrin ( n. 12€, 3 vuoden takuulla)
- Brita-maxtra-suodatinpatruunoita (14,50€/pkt)
- 1-2 rkl sitruunamehua
- 1-2 rkl vaahterapalmusiirappia
- ripaus cayennepippuria
- loput raikasta vettä
Juu, paloihan sitä rahaa jonkin verran, toisaalta eipä tässä paljoa sitten kokkailla, joten ehkäpä menee fifty-sixty kuitenkin. Kahvilassa pyöriminen jäi nyt joka tapauksessa pääsiäisen takia, baareihin ei uppoa rahaa, samoin ulkona syöminen pitäisi ainakin teorian mukaan jäädä nolliin. Brita-suodatinta voi käyttää melkein 6 viikkoa, sitruspuserrin, joka muuten osoittautui ihan törkeän hyväksi, jää tietenkin käyttöön, tuskin litkin kaikkea ostamaani teetä 10 päivän aikana, eli lopulta maksaa lähinnä tuo siirappi, joka on kyllä mielestäni aivan törkyhintaista!
Koska paastojuoma on hapanta mutta sokeripitoista, niin hammasharjat sitten pannaan juoman nauttimisen jälkeen. Ennen juomista vaikka aamulla kannattaa fluorata hampaat hyvin, eli vaikkapa purskutella fluorisuuvedellä tai jos kehtaa niin huuhdella suunsa juoman nauttimisen jälkeen vaikkapa maidolla, joka neutraloi suuta. Jos uskaltaa uhmata ohjeita, niin myös pieni määrä ksylitolia tabletin muodossa suuhun katkaisee happohyökkäyksen heti.
No, eilen aloitin aamulla ensin vähän teellä, ja sitten tujautin glaubersuolat kehiin. Meni muutama tunti, ja johan alkoi mahassa porista. Tyhjennys sujui ihan ok, ei tarvinnut juosta tuhatta kertaa vessassa. Aamupäivällä vaivasi kumma olo, nukutti, ja pää oli todella kummallisen puuduksissa. Hirveä määrä kaikenlaisia ajatuksia tulvi mieleen, ja jäin niihin aika lailla kiinnikin. Makasin lahnana telkkarin ääressä, ja vastustuksista huolimatta simahdin aika ajoin vartin nokosille, loppuillasta koisailin pari tuntia jopa.
Nälkä oli omituinen. Tavallaan teki mieli koko ajan syödä, mutta varsinaista nälkää ei tullut kuin vasta illalla, ja sen taas paastojuoma vei pois. Palelin myös jonkin verran iltapäivällä ja alkuillasta. Loppuillasta taas tuli suorastaan hiki. Join jonkin verran myös kuumaa teetä, ja tämä yhdessä paastojuoman cayennepippurin kanssa luultavimmin lämmittivät kropan takaisin normaaliin tilaan. Illan nälkä paheni telkkaria katsellessa. Air Force One-pläjäystä varten olisin varmaankin normaalitilanteessa valmistanut popcorneja tai vastaavaa, mutta nyt pitikin vaan katsoa leffaa ilman oheisrapistelua. Kummallista. Henkeni haisi metalliselle.
Yön nukuin hieman levottomasti. Heräilin aika ajoin, varmaan viitisen kertaa, mikä ei todellakaan ole minulle normaalia. Heräsin vasta aamukymmeneltä, sekin sangen epätavallista.
Tämä päivä on alkanut periaatteessa oikein hyvin. Tuntuu omituiselta huomata, että puolihuolimattomasti on koko ajan nappaamassa jotain suuhunsa, eikä vieläkään oikein meinaa käsittää, ettei tässä nyt syödä mitään. Nappasin heti aamun avajaisiksi vesi-ruususuolalitran kurkusta alas, jonka tarkoituksen on tehdä suolihuuhtelu mutta koko suolen läpikäyden vatsalaukusta eteenpäin. Meni tunnin verran, ja taas alkoi tapahtua. Kaksi tyhjennystä tehtynä nyt, kolmatta odotellaan vielä. Join yhden tuopin paastojuomaa, mutta jotain tarttisi vielä. Ehkäpä keitän vähän mansikka-kerma-rooibosteetä.
Pää tuntuu kirkkaalta, ja ajatukset selkeiltä. Jos olisin kirjoitustyössä, olisi tämä olotila varmaan paras mahdollinen. Ajatukset kiitävät, olo on kevyt, ja pystyn keskittymään todella hyvin.
Nyt vähän teetä ja sympatiaa, palaan myöhemmin uudelleen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti