Aika hyvin menee. Yhdet torkut otin alkuillasta, kun vaan huomaamattani sammahdin telkkarin ääreen puoleksi tunniksi. Vatsa voi suht hyvin, nälän iskiessä kippaan vähän juomaa napaan, niin hiljenee pakki taas hetkeksi. Olen kokeillut lisätä juomaan vähän lämmintä vettä mukaan, ja tuntuu todella hyvältä. Pitää vaan katsoa, ettei juoma muutu varsinaisesti kuumaksi juomaksi, sillä c-vitamiinit tuhoutuvat jo tosi alhaisessa lämpötilassa, enkä myöskään ole ihan varma mitä tuo vaahterapalmusiirappi ja sisältämänsä ravintoaineet(mikäli niitä hiilihydraattien lisäksi paljoa on) tykkäävät lämmöstä. Lisäksi lämmin vesi korostaa jostain syystä cayennepippurin lämmitysefektiä ennestään, ja ihanan rennon lämmin olo valtaa koko kropan rintakehästä asti.
Päänsärkyä ei ole ollut ollenkaan. Vatsa pulputtelee välillä, palelukin loppui eiliseen, ja olo on tosi kevyt ja kirkas. Väsymys vaan painaa välillä, enkä voi sanoa että tuntisin oloani niin mahtavaksi, että riittäisi tarmoa minnekään lenkkipoluille. Iho tuntuu paksummalta ja jotenkin rasvaisemmalta. Epäpuhtauksia alkaa nousta nyt jo, joten ans kattoo miltä näytän sunnuntaina sukulaisvierailulla(paaston ensimmäinen koetinkivi).
Alkuillasta siivosin ja tyhjensin yhden lipaston. Siinäpä tämän päivän suoritukset, jos ei nyt tätä blogin luontia lasketa mukaan. Huomenna aion kokeilla ulkoilua ja saunomista, siivoilut jatkuvat myös.
Ruokaa olen himoinnut vaihtelevasti. En mitään yksittäistä, vaan silloin tällöin putkahtaa mieliteko ajatuksiin. Ihmeekseni täytyy sanoa, että kaipaan lähinnä puhtaita salaatteja tai nopeita hiilihydraatteja kuten perunaa.
Äsken alkoi tuntumaan kummallisia, pistäviä kipuja nivelissä, sekä käsissä että jaloissa. Mitä ilmeisimmin nämäkin ovat paasto-oireita, joiden pitäisi hävitä piakkoin. Metallinen haju hengityksestäni on vähentynyt.
Paastoa suositellaan aloitettavaksi viikonloppuna tai muuna vapaana aikana, jolloin saa rauhassa totuttaa elimistönsä paastoravintoon, ja läpikäydä mahdolliset hankalahkot sivuvaikutukset. Täytyy sanoa, etten kaikesta tästä odottamattomasta helppoudesta huolimatta haluaisi todellakaan olla samaan aikaan töissä, joten kannattaa noudattaa neuvoa.
Uni kutsuu, ja minun tarvitsee vastata. Öitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti